Aloitan tämän blogin muistikirjaksi, ja ehkä myöhemmin myös muistoksi pienien häideni suunnittelusta.
Ensin lienee syytä kertoa, että en ole koskaan halunnut häitä. Ei prinsessapukuja, kermakakkuja ja sukulaisvirtoja, mutta pitkän parisuhteen ja omistusasunnon, sekä tietysti rakkautemme sinettinä, avioliitto tuntuu hyvälle ajatukselle.
Miksi ei sitten maistraatissa nopeasti, näppärästi ja kiireesti reissuun? Halusimme ehkä kuitenkin ennemmin kirkossa kauniin seremonian ja ympäristön vuoksi. Ja ehkä hieman juhlistaa ystävien ja perheen kanssa. Siksi nämä häät.
Joulukuiset häämme ovat kuitenkin tosiaan pienet. Kirkkoon todistajiksi saapuvat minun ja mieheni vanhemmat ja sisarukset, joiden kanssa myös syömme häälounaan. Illalla järjestämme lähimmille ystäville illanistujaiset, näihin juhliin ei sisaruksia lukuunottamatta saavu sukulaisia.
Ajan kuluessa olen huomannut myös nauttivani häiden suunnittelusta ja se on toinen syy tämän blogin syntyyn. Haluamme myös päästä juhlista pienellä ja hallitulla budjetilla, ja uskon, että suunnittelulla pääsee tässä suhteessa pitkälle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti